Toimintaperiaatteemme
SVL on vero- ja lakipalveluita tarjoava yritys, joka uskoo pitkäaikaisen ja tuottavan yhteistyön voimaan. Pitkäaikaisen ja tuottavan yhteistyön solmiminen ja ylläpitäminen edellyttävät oikeanlaisia toimintaperiaatteita ja yhteistä arvopohjaa. SVL:ssä näitä arvoja ovat erityisesti MYÖNTEISYYS, LUOTTAMUKSELLISUUS, AVOIMUUS, REILUUS ja KUNNIANHIMOISUUS. Nämä arvot ohjaavat SVL:n toimintaa jokaisella osa-alueella, aina uusien työntekijöiden rekrytoinnista toimeksiantojen suorittamiseen.
Arvomme
Myönteisyys
Myönteisyys merkitsee meille sitä, että kaikki SVL:n työntekijät suhtautuvat työtehtäviinsä intohimoisesti ja innokkaasti. Tiedämme voivamme yhdessä löytää mihin tahansa tilanteeseen ratkaisun, joka maksimoi asiakkaan hyväksi koituvan hyödyn, myös haasteellisissa tilanteissa. Tämä havainto perustuu nykyisten asiakkaidemme hyväksi jo tehtyyn työhön.
Luottamuksellisuus
Luottamuksellisuus näkyy asiakassuhteissamme äärimmäisenä kunnioituksena asiakkaitamme ja heidän toimintaansa kohtaan. Sama koskee luonnollisesti työntekijöitämme ja heidän toimintaansa. Olemme asiakkaitamme ja toisiamme kohtaan rehellisiä, ja tuomme kaikkien osapuolten tietoon kaikki kyseisessä tilanteessa käytettävissä olevat toimintamallit ja vaihtoehdot. Työntekijämme ovat alansa ammattilaisia, joten luottamuksellinen toimintatapa on heille itsestään selvää. Asiakkaamme voivat aina luottaa SVL:n toiminnan läpinäkyvyyteen ja rehellisyyteen riippumatta siitä, kuka heitä palvelee. Luottamuksellisuutta on meille myös huoli asiakkaidemme tietoturvasta, jonka takaamiseksi hyödynnämme erittäin tehokkaita salaus- ja suojausmenetelmiä.
Avoimuus
Avoimuus merkitsee meille sitä, että asiakkaiden tulee tietää tarkalleen, mistä he toimeksiannoissaan maksavat ja minkä verran. Pyrimme aina suosittelemaan sellaista ratkaisua, josta uskomme asiakkaamme saavan parhaan hyödyn. Tämä tarkoittaa, että voimme suositella myös hyvin yksinkertaista ja kustannustehokasta ratkaisua, jos se parhaiten vastaa asiakkaan yksilöllisiä tarpeita. Emme pyri maksimoimaan omaa etuamme laatimalla tarpeettoman monimutkaisia ja kalliita ratkaisuja, jos niillä ei saavuteta asiakkaalle konkreettista hyötyä. Avoimuutta meille on se, että asiakkaamme tietävät aina saavansa meiltä tarkoituksenmukaisimman ratkaisun.
Reiluus
Uskomme, että reiluus on yksi avaintekijöistä pitkäaikaisten asiakas- ja työsuhteiden takana. Vastavuoroinen reiluus mahdollistaa yhteistyön tekemisen asiakkaidemme kanssa siten, että tarjoamme ja vastaavasti meille tarjotaan aina tuoreita näkökulmia liiketoiminnan harjoittamiseen – oli kyse sitten asiakkaan tai SVL:n liiketoiminnasta. Olemme perehtyneet useiden toimialojen lainalaisuuksiin ja pyrimme aina oppimaan uutta myös meille ennestään tutuista toimialoista. Myös asiakkaat ovat päässeet jättämään jälkensä SVL:n toimintatapoihin, mikä kertoo kunnioituksestamme asiakkaitamme kohtaan.
Kunnianhimoisuus
Olemme äärimmäisen kunnianhimoisia niin organisaationa kuin yksilöinäkin. Asiantuntijamme kehittävät jatkuvasti niin itseään, ammattitaitoaan kuin organisaatiotammekin. Työntekijöidemme kunnianhimon ansiosta asiakkaamme voivat luottaa siihen, että SVL:n työntekijät tekevät kaikkensa ratkaistakseen asiakkaiden ongelmat parhaimmalla mahdollisella tavalla. Työntekijöillemme tämä on kaiken työn perusta ja vähintä, mitä asiakkaan eteen tulee tehdä.
SVL työnantajana
Yhteiset arvot ja toimintatavat
SVL:n arvot toteutuvat päivittäisessä toiminnassamme ja kaikissa teoissamme. Arvot eivät ole meille sanoja paperilla, vaan keskitymme niiden toteuttamiseen käytännössä. Tämä näkyy työntekijöidemme kohdalla esimerkiksi siten, että SVL ei hyväksy palkattomien työntekijöiden hyödyntämistä, vaan noudatamme Lakimiesliiton palkkasuositusta. Ehdoton lähtökohtamme on, että jokaisen työpanos tuottaa lisäarvoa ja jokainen on oikeutettu reiluun korvaukseen SVL:n tai SVL:n asiakkaiden hyväksi antamastaan panoksesta – kokemus- ja opiskeluvuosiin katsomatta.
Luottamus
Luottamuksellisuutta on meille se, että pystymme takaamaan työntekijöillemme sellaisen ympäristön, jossa he kokevat olevansa merkityksellisiä ja jossa yksilölliset kehittymismahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Luottamuksellisuuden ansiosta asiakas- ja työsuhteemme ovat pitkiä. Ymmärrämme, että työntekijöidemme hyvinvointi on aivan keskeinen vaatimus, jotta voisimme tarjota asiakkaillemme parasta mahdollista palvelua. Työntekijät eivät voi eivätkä saa koskaan olla vaihto-omaisuutta.
Avoimuus ja reiluus ovat arvoja, joiden avulla varmistamme ne kaksi asiaa, jotka ovat palveluidemme elinehtoja ja myös kiinteässä yhteydessä toisiinsa: työntekijöiden viihtyvyyden sekä asiakkaille tuotettavien palveluiden tinkimättömän laadun.
Halu oppia
Työntekijämme tiedostavat, että moderni verojuristi hallitsee myös asiakkaan toimialan lainalaisuudet – ja työntekijämme kunnianhimo takaa, että näin heidän osaltaan myös käy. SVL:n työntekijät edistävät jatkuvasti osaamistaan niin vero-oikeudessa kuin myös muilla osa-alueilla. Ymmärrämme, ettei moderni huippuasiantuntija voi olla koskaan valmis, vaan aina on mahdollista kehittyä. Vero- ja yritysjuridiikka eivät ole tästä poikkeuksia.
Valitsemme työntekijämme erittäin huolellisesti yhteisen arvomaailman varmistamiseksi. Siten voimme tarjota uusille työntekijöillemme ainutlaatuisia mahdollisuuksia ja vastuuta, mikä auttaa heitä kehittämään omaa asiantuntijuuttaan – kokeneempien työntekijöiden tuella. On tärkeää huomata, että SVL:ssä tämä toimii myös toisinpäin: kokenutkin asiantuntija voi kehittyä ja oppia uutta uudemmilta ja nuoremmilta työntekijöiltä. SVL ei rakennu pyramidimallisen hierarkkisuuden varaan, vaan toimintamme pohjautuu dynaamiseen vuorovaikutukseen.
Mahdollisuus kehittyä
Jokaisella uudella työntekijällä tulee olla edessään mahdollisuus urapolkuun SVL:ssä aina harjoittelijasta osakastasolle asti ilman, että tälle polulle asetettaisiin mitään mielivaltaisia kriteereitä, edellytyksiä tai esteitä. Työntekijämme tietävät, mitä heiltä vaaditaan ja mihin vaatimusten täyttäminen voi johtaa. Oleellista on työntekijän henkilökohtainen tavoitetaso – yksikään organisaatio (SVL mukaan lukien) ei nimittäin kykene asettamaan samanlaista vaatimustasoa kuin itseltään paljon vaativa ja intohimoinen työntekijä. Uskomme, että jokainen työntekijä tekee aina omalla yksilöllisellä tavallaan SVL:stä tehokkaamman, dynaamisemman ja kokonaisvaltaisesti kehittyneemmän asiantuntijaorganisaation.
Tarjoamalla huomisen huippuosaajille vastuuta, tilaa kehittyä ja mahdollisuuksia tulla alansa huipuiksi takaamme myös asiakkaillemme sen, että työntekijät ovat sitoutuneet SVL:n organisaatioon – ja samalla toimimaan tinkimättömästi myös asiakkaidemme hyväksi.